Tabs Tab 1 of 1 Jaksot Card Toivon tuoja: Luonnon puolestapuhuja Ari-Pekka Auvinen Description: Toivon tuoja -sarjan päätösosassa keskitytään pohjoispohjalaiseen Ari-Pekka Auviseen, joka on luonnon asialla niin työssään kuin vapaa-ajalla. Hänet nimesi toivon tuojaksi tuttavansa Ritva Saarnio, joka kirjoitti näin:
“Ari-Pekka Auvinen on ihailtavan positiivinen ja toimelias luonnon puolestapuhuja ja -toimija. Ilman monimuotoista, hyvinvoivaa luontoa meillä ihmisillä ei ole toivoa. Kaikki elämisemme rakentuu luonnon kivijalalle. Jos sen perustan tuhoamme, meiltä kuolee kaikki: kulttuuri, sivistys, humanismi... Siksi luonnon äänen tulee kuulua kaikkialla, myös Yle Radio 1:ssä. Ja erityisesti, kun teemana on toivo.
Ari-Pekka Auvinen toimii valoisalla innolla muun muassa Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisessä yhdistyksessä ja Luonnonperintösäätiössä. Minulle hänen kirjoituksensa esimerkiksi Luonnonperintösäätiön julkaisuissa (vuosilehti Uutisia ikimetsästä ja juhlakirja Turvapaikkoja elämälle) ovat olleet ilona, valona ja vertaistukena. Kertomukset retkistä, suojeluprosesseista jne. ovat paitsi asiantuntevia, myös niin taitavasti kirjoitettuja, monipuolisia, hauskoja, tunnelmallisia, vilpittömän avoimia... Oma suomalaisen luonnon puolesta usein huolta huokaavainen mieleni on saanut kirjoituksista toivoa, voimaa ja lohdutusta. Omiin tuskaisiin metsäpohdintoihini sain häneltä niin ymmärtäväisen ja avuliaan vastauksen, että se lämmitti ja kantoi eteenpäin.
Ari-Pekka Auvinen on myös positiivinen ja valoisa esimerkki ympäristökasvattajana. Hän on opastanut koululaisryhmiä luontoretkillä ja ottaa lapsia mukaan omille retkilleen. Toivo on tulevissa sukupolvissa - meidän tulee suojella luontoa lastemmekin vuoksi, opettaa heitä rakastamaan metsiä, soita, niittyjä, vesiä, eläimiä, kasveja...
Luonnon suojeluun liittyvät asiat voivat aiheuttaa ristiriitoja ihmisten välille. A-P Auvinen osaa toimia sosiaalisesti lahjakkaasti, eri osapuolien näkemyksiä taitavasti lähentäen. Se, että syntyy sopua, luo toivoa.
Ari-Pekka Auvinen on tuore toivon ääni Pohjois-Suomesta!”
Oulun poliisi ja pelastusviranomaiset tuntevat Ari-Pekka Auvisen “lintumiehenä”, hän kun on myös lintuyhdistyksen hoitoringin perustaja ja vetäjä. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen verkkosivuilta löytyy ohjeita loukkaantuneen tai muuten avuttomaan tilaan joutuneen luonnonvaraisen linnun löytäjälle.
Innoittavan luontotoimijan tavoitti puhelimella Jari Aula, joka tiedusteli aluksi, missä Ari-Pekka on viimeksi luonnossa liikuskellut.
Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-4154378.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-4154378"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
},
{
"destination": {
"uri": "https://yleawsaudioipv4.akamaized.net/mediaredirect/78-a0a172499f0f4f2fa5dcf23989d41b6e.mp3"
},
"icon": {
"id": "icon-download",
"version": "1750676272"
},
"tag": "downloadLink",
"title": "Lataa tiedosto",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Toivon tuoja -sarjan päätösosassa keskitytään pohjoispohjalaiseen Ari-Pekka Auviseen, joka on luonnon asialla niin työssään kuin vapaa-ajalla. Hänet nimesi toivon tuojaksi tuttavansa Ritva Saarnio, joka kirjoitti näin:\n \n“Ari-Pekka Auvinen on ihailtavan positiivinen ja toimelias luonnon puolestapuhuja ja -toimija. Ilman monimuotoista, hyvinvoivaa luontoa meillä ihmisillä ei ole toivoa. Kaikki elämisemme rakentuu luonnon kivijalalle. Jos sen perustan tuhoamme, meiltä kuolee kaikki: kulttuuri, sivistys, humanismi... Siksi luonnon äänen tulee kuulua kaikkialla, myös Yle Radio 1:ssä. Ja erityisesti, kun teemana on toivo.\nAri-Pekka Auvinen toimii valoisalla innolla muun muassa Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisessä yhdistyksessä ja Luonnonperintösäätiössä. Minulle hänen kirjoituksensa esimerkiksi Luonnonperintösäätiön julkaisuissa (vuosilehti Uutisia ikimetsästä ja juhlakirja Turvapaikkoja elämälle) ovat olleet ilona, valona ja vertaistukena. Kertomukset retkistä, suojeluprosesseista jne. ovat paitsi asiantuntevia, myös niin taitavasti kirjoitettuja, monipuolisia, hauskoja, tunnelmallisia, vilpittömän avoimia... Oma suomalaisen luonnon puolesta usein huolta huokaavainen mieleni on saanut kirjoituksista toivoa, voimaa ja lohdutusta. Omiin tuskaisiin metsäpohdintoihini sain häneltä niin ymmärtäväisen ja avuliaan vastauksen, että se lämmitti ja kantoi eteenpäin.\nAri-Pekka Auvinen on myös positiivinen ja valoisa esimerkki ympäristökasvattajana. Hän on opastanut koululaisryhmiä luontoretkillä ja ottaa lapsia mukaan omille retkilleen. Toivo on tulevissa sukupolvissa - meidän tulee suojella luontoa lastemmekin vuoksi, opettaa heitä rakastamaan metsiä, soita, niittyjä, vesiä, eläimiä, kasveja...\nLuonnon suojeluun liittyvät asiat voivat aiheuttaa ristiriitoja ihmisten välille. A-P Auvinen osaa toimia sosiaalisesti lahjakkaasti, eri osapuolien näkemyksiä taitavasti lähentäen. Se, että syntyy sopua, luo toivoa.\nAri-Pekka Auvinen on tuore toivon ääni Pohjois-Suomesta!”\n \nOulun poliisi ja pelastusviranomaiset tuntevat Ari-Pekka Auvisen “lintumiehenä”, hän kun on myös lintuyhdistyksen hoitoringin perustaja ja vetäjä. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen verkkosivuilta löytyy ohjeita loukkaantuneen tai muuten avuttomaan tilaan joutuneen luonnonvaraisen linnun löytäjälle. \nInnoittavan luontotoimijan tavoitti puhelimella Jari Aula, joka tiedusteli aluksi, missä Ari-Pekka on viimeksi luonnossa liikuskellut.\n",
"image": {
"id": "13-1-4154378",
"version": "1738228692"
},
"labels": [
{
"formatted": "4 min",
"raw": "PT247S",
"rawType": "duration",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "ma 31.7.2017",
"type": "generic"
},
{
"pointer": {
"uri": "yleareena://items/1-4154378"
},
"raw": "PT247S",
"rawType": "duration",
"type": "progress"
},
{
"raw": "1-4154378",
"type": "itemId"
},
{
"formatted": "Yle Radio 1",
"raw": "yle-radio-1",
"type": "broadcastService"
}
],
"pointer": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-4154378"
},
"presentation": "onDemandCard",
"title": "Toivon tuoja: Luonnon puolestapuhuja Ari-Pekka Auvinen",
"type": "card"
} Card Toivon tuoja: Sari Kolsi, vaikuttaja Vääksystä Description: Vääksyläistä Sari Kolsia pitää toivon tuojana hänen tuttavansa Maija Myllylä, joka kirjoitti näin:
“Sari Kolsi on henkilö joka nimenomaan luo toivoa monella tapaa pienellä paikkakunnallamme. Hänen toimintansa lähimmäisten auttamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi on esimerkillistä.
Sari toimii rohkeasti ja avoimesti olosuhteiden parantamiseksi niin paikallisesti kuin laajemminkin. Sarin asenne, taito organisoida ja aktivoida kuntalaisia tuli hyvin esille, kun kuntaamme muutti vastaanottokeskuksen myötä satoja turvapaikanhakijoita. Myös heitä Sari on auttanut hyvin monin eri tavoin. Hän on ihminen joka ei tavoittele omaa etuaan eikä jää tuleen makaamaan. Omalla toiminnallaan hän saa meitä jo vähän passivoituneita ihmisiä pohtimaan kuinka voisimme parantaa lähiympäristöämme ja kauempanakin elävien ihmisten elämää. Ja ihmisillä pitää vaikeuksista huolimatta aina olla toivoa paremmasta.”
Sari Kolsi on myös Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja.
Aktiivista vapaaehtoistyötä hän tekee varsinaisen työnsä ohella. Sari on ollut turvapaikanhakijoiden kanssa tekemisissä jo vuodesta 2015 niin Lammilla kuin Vääksyssä. Turvapaikanhakijoille on kerätty yhteisvoimin mm.vaatetusta ja lastenrattaita. Vastaanottokeskuksen perustaminen Vääksyyn vaati vaiheensa, mutta kaikki on Sari Kolsin mukaan sujunut hyvin keskuksen toiminnan alettua.
Tämän perusteella Charlotta Hagforsille syntyi vaikutelma, että on ollut melko vaivatonta toimia turvapaikanhakijoiden asioiden edistämiseksi.
Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-4150994.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-4150994"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
},
{
"destination": {
"uri": "https://yleawsaudioipv4.akamaized.net/mediaredirect/78-72929b3ed8b04730a6676999a975eee0.mp3"
},
"icon": {
"id": "icon-download",
"version": "1750676272"
},
"tag": "downloadLink",
"title": "Lataa tiedosto",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Vääksyläistä Sari Kolsia pitää toivon tuojana hänen tuttavansa Maija Myllylä, joka kirjoitti näin:\n \n“Sari Kolsi on henkilö joka nimenomaan luo toivoa monella tapaa pienellä paikkakunnallamme. Hänen toimintansa lähimmäisten auttamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi on esimerkillistä.\nSari toimii rohkeasti ja avoimesti olosuhteiden parantamiseksi niin paikallisesti kuin laajemminkin. Sarin asenne, taito organisoida ja aktivoida kuntalaisia tuli hyvin esille, kun kuntaamme muutti vastaanottokeskuksen myötä satoja turvapaikanhakijoita. Myös heitä Sari on auttanut hyvin monin eri tavoin. Hän on ihminen joka ei tavoittele omaa etuaan eikä jää tuleen makaamaan. Omalla toiminnallaan hän saa meitä jo vähän passivoituneita ihmisiä pohtimaan kuinka voisimme parantaa lähiympäristöämme ja kauempanakin elävien ihmisten elämää. Ja ihmisillä pitää vaikeuksista huolimatta aina olla toivoa paremmasta.”\n \nSari Kolsi on myös Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja. \nAktiivista vapaaehtoistyötä hän tekee varsinaisen työnsä ohella. Sari on ollut turvapaikanhakijoiden kanssa tekemisissä jo vuodesta 2015 niin Lammilla kuin Vääksyssä. Turvapaikanhakijoille on kerätty yhteisvoimin mm.vaatetusta ja lastenrattaita. Vastaanottokeskuksen perustaminen Vääksyyn vaati vaiheensa, mutta kaikki on Sari Kolsin mukaan sujunut hyvin keskuksen toiminnan alettua.\nTämän perusteella Charlotta Hagforsille syntyi vaikutelma, että on ollut melko vaivatonta toimia turvapaikanhakijoiden asioiden edistämiseksi.\n",
"image": {
"id": "13-1-4150994",
"version": "1738228677"
},
"labels": [
{
"formatted": "8 min",
"raw": "PT480S",
"rawType": "duration",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "ke 26.7.2017",
"type": "generic"
},
{
"pointer": {
"uri": "yleareena://items/1-4150994"
},
"raw": "PT480S",
"rawType": "duration",
"type": "progress"
},
{
"raw": "1-4150994",
"type": "itemId"
},
{
"formatted": "Yle Radio 1",
"raw": "yle-radio-1",
"type": "broadcastService"
}
],
"pointer": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-4150994"
},
"presentation": "onDemandCard",
"title": "Toivon tuoja: Sari Kolsi, vaikuttaja Vääksystä",
"type": "card"
} Card Toivon tuoja: Rumpali-rovasti Matti J. Kuronen Description: Puhelimen päässä on nyt Matti J. Kuronen, jota on kuultu pitkään myös Yle Radio 1:n aamuhartauksissa. Toivon tuojaksi Kurosen ilmoittivat hänen ystävänsä Lauri ja Eeva Sisko Vaalgamaa, jotka kirjoittivat näin:
“Matti Kuronen on eläkkeellä oleva lappeenrantalainen rovasti, perheneuvoja, joka omintakeisella rohkeudella, tyylillä, huumorilla, viisaudella, empaattisuudella on auttanut lähimmäisiään monenlaisissa asioissa. Syvällinen, ihmisiä kunnioittava, ortodoksipapin kaveri, rumpali, sana-akropaatti.”
Matti J. Kuronen on toiminut pappina, rovastina, seksuaaliterapeuttina, mielenterveysseuran puheenjohtajana, parisuhdeneuvojana, perheasiain neuvottelukeskuksen johtajana sekä Tuonen tupa -kahvilassa, jossa käydään elävää keskustelua kuolemasta.
Kurosta haastattelee Heikki Puskala, jota mietitytti, mahtaako toivottomuus olla keskeisesti esillä moisissa tehtävissä toimiessa.
Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-4150698.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-4150698"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
},
{
"destination": {
"uri": "https://yleawsaudioipv4.akamaized.net/mediaredirect/78-e49aa956208542229b3db8f4294ef0a3.mp3"
},
"icon": {
"id": "icon-download",
"version": "1750676272"
},
"tag": "downloadLink",
"title": "Lataa tiedosto",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Puhelimen päässä on nyt Matti J. Kuronen, jota on kuultu pitkään myös Yle Radio 1:n aamuhartauksissa. Toivon tuojaksi Kurosen ilmoittivat hänen ystävänsä Lauri ja Eeva Sisko Vaalgamaa, jotka kirjoittivat näin:\n\n“Matti Kuronen on eläkkeellä oleva lappeenrantalainen rovasti, perheneuvoja, joka omintakeisella rohkeudella, tyylillä, huumorilla, viisaudella, empaattisuudella on auttanut lähimmäisiään monenlaisissa asioissa. Syvällinen, ihmisiä kunnioittava, ortodoksipapin kaveri, rumpali, sana-akropaatti.”\n\nMatti J. Kuronen on toiminut pappina, rovastina, seksuaaliterapeuttina, mielenterveysseuran puheenjohtajana, parisuhdeneuvojana, perheasiain neuvottelukeskuksen johtajana sekä Tuonen tupa -kahvilassa, jossa käydään elävää keskustelua kuolemasta. \nKurosta haastattelee Heikki Puskala, jota mietitytti, mahtaako toivottomuus olla keskeisesti esillä moisissa tehtävissä toimiessa.\n",
"image": {
"id": "13-1-4150698",
"version": "1738228674"
},
"labels": [
{
"formatted": "3 min",
"raw": "PT236S",
"rawType": "duration",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "ma 24.7.2017",
"type": "generic"
},
{
"pointer": {
"uri": "yleareena://items/1-4150698"
},
"raw": "PT236S",
"rawType": "duration",
"type": "progress"
},
{
"raw": "1-4150698",
"type": "itemId"
},
{
"formatted": "Yle Radio 1",
"raw": "yle-radio-1",
"type": "broadcastService"
}
],
"pointer": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-4150698"
},
"presentation": "onDemandCard",
"title": "Toivon tuoja: Rumpali-rovasti Matti J. Kuronen",
"type": "card"
}
List JSON{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"controls": [],
"cursors": {
"playlist": {
"offset": 0,
"step": 1
}
},
"filters": [],
"presentation": "medium-list",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL3Byb2dyYW1zLmFwaS55bGUuZmkvdjMvc2NoZW1hL3YzL3Nlcmllcy8xLTQxNjg5MjAvZXBpc29kZXM_YXZhaWxhYmlsaXR5PWN1cnJlbnQmb3JkZXI9bmF0dXJhbDpkZXNjJnByb2dyYW1fdHlwZT1wcm9ncmFtIiwiY2FyZE9wdGlvbnNUZW1wbGF0ZSI6ImVwaXNvZGVzIiwiY2FyZFBvaW50ZXIiOiJkZWZhdWx0IiwiY2FyZENvbnRyb2xzIjoiZGVmYXVsdCIsImNhcmRDYXJkcyI6ImRlZmF1bHQiLCJjYXJkTGFiZWxzIjoiZGVmYXVsdEdlbmVyaWNzIiwiYW5hbHl0aWNzIjp7InBsYXllcl9jb250ZXh0Ijp7InlsZSI6eyJwdHlwZSI6ImVwcyJ9fX0sInhmcyI6W1siZG93bmxvYWRjb250cm9sIl1dfQ.w2I_koJ1u36_JEYNxLkc0racZXXbsysXcZzV5itvWYA&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "vertical",
"size": "medium"
},
"type": "list"
} JWT payload{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"cardCards": "default",
"cardControls": "default",
"cardLabels": "defaultGenerics",
"cardOptionsTemplate": "episodes",
"cardPointer": "default",
"source": "https://programs.api.yle.fi/v3/schema/v3/series/1-4168920/episodes?availability=current&order=natural:desc&program_type=program",
"xfs": [
[
"downloadcontrol"
]
]
} Card response meta JSON{
"analytics": {
"context": {
"yle": {
"source_url": "https://programs.api.yle.fi/v3/schema/v3/series/1-4168920/episodes?availability=current&order=natural:desc&program_type=program&fields=!series&offset=0&limit=3"
}
},
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"cardCards": "default",
"cardControls": "default",
"cardLabels": "defaultGenerics",
"cardOptionsTemplate": "episodes",
"cardPointer": "default",
"count": 9,
"expires": "2026-02-24T05:02:27Z",
"limit": 3,
"offset": 0
} Card Radio Suomi Lappeenranta Description: Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-3401056.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
}
],
"image": {
"id": "13-1-3401056-1559825906693",
"version": "1769597486"
},
"labels": [
{
"raw": "1-3401056",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "series",
"uri": "yleareena://items/1-3401056"
},
"presentation": "seriesCard",
"title": "Radio Suomi Lappeenranta",
"type": "card"
} Card Tartuntaketjussa Helsingistä Pietariin - ihmisiä rajoitusten takana. Description: Maaliskuussa 2020 toimittaja Marjo Näkki lähti Pietariin. Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-50083792.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50083792"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
}
],
"description": "Maaliskuussa 2020 toimittaja Marjo Näkki lähti Pietariin.",
"image": {
"id": "13-12-1022-4-1035741-main",
"version": "1704966960"
},
"labels": [
{
"formatted": "48 min",
"raw": "PT2884S",
"rawType": "duration",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "su 10.5.2020",
"type": "generic"
},
{
"pointer": {
"uri": "yleareena://items/1-50083792"
},
"raw": "PT2884S",
"rawType": "duration",
"type": "progress"
},
{
"raw": "1-50083792",
"type": "itemId"
},
{
"formatted": "Yle Radio 1",
"raw": "yle-radio-1",
"type": "broadcastService"
}
],
"pointer": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50083792"
},
"presentation": "onDemandCard",
"title": "Tartuntaketjussa Helsingistä Pietariin - ihmisiä rajoitusten takana.",
"type": "card"
} Card Elämäkerran takana Description: Elämäkertoja syvempi kurkistus ihmisee Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-50307147.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Elämäkertoja syvempi kurkistus ihmisee",
"image": {
"id": "13-1-50307147-1599034429153",
"version": "1769164183"
},
"labels": [
{
"raw": "1-50307147",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "series",
"uri": "yleareena://items/1-50307147"
},
"presentation": "seriesCard",
"title": "Elämäkerran takana",
"type": "card"
}
List JSON{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"audience": {
"subAccount": false
},
"controls": [],
"filters": [],
"presentation": "cover-strip",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL2FyZWVuYS1yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMuYXBpLnlsZS5maS92MS9yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMvaXRlbS8xLTQxNjg5MjA_bWVkaXVtPWF1ZGlvJmZhbGxiYWNrX2NhdGVnb3J5X3doaXRlbGlzdD0zMS0xLTQiLCJjYXJkT3B0aW9uc1RlbXBsYXRlIjoicmVjb21tZW5kYXRpb25zRm9ySXRlbXMiLCJhbmFseXRpY3MiOnsicGxheWVyX2NvbnRleHQiOnsieWxlIjp7InB0eXBlIjoicmVjIn19fX0.XB9CIToDBO6ld-lw0K_k8n5SA19BipKFKoRSR8hedAY&crop=20&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "horizontal",
"size": "medium"
},
"title": "Kuuntele myös",
"type": "list"
} JWT payload{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"cardOptionsTemplate": "recommendationsForItems",
"source": "https://areena-recommendations.api.yle.fi/v1/recommendations/item/1-4168920?medium=audio&fallback_category_whitelist=31-1-4"
} Card response meta JSON{
"analytics": {
"context": {
"yle": {
"recommendation_id": "899f48d1-b8f4-482c-9f93-36a36ceb38ad",
"recommendation_method": "production_similar_combined",
"source_url": "https://areena-recommendations.api.yle.fi/v1/recommendations/item/1-4168920?medium=audio&fallback_category_whitelist=31-1-4&offset=0&limit=3"
}
},
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"cardOptionsTemplate": "recommendationsForItems",
"count": 20,
"expires": "2026-02-24T05:11:27Z",
"limit": 3,
"offset": 0
}
Tab JSON{
"content": [
{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"controls": [],
"cursors": {
"playlist": {
"offset": 0,
"step": 1
}
},
"filters": [],
"presentation": "medium-list",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL3Byb2dyYW1zLmFwaS55bGUuZmkvdjMvc2NoZW1hL3YzL3Nlcmllcy8xLTQxNjg5MjAvZXBpc29kZXM_YXZhaWxhYmlsaXR5PWN1cnJlbnQmb3JkZXI9bmF0dXJhbDpkZXNjJnByb2dyYW1fdHlwZT1wcm9ncmFtIiwiY2FyZE9wdGlvbnNUZW1wbGF0ZSI6ImVwaXNvZGVzIiwiY2FyZFBvaW50ZXIiOiJkZWZhdWx0IiwiY2FyZENvbnRyb2xzIjoiZGVmYXVsdCIsImNhcmRDYXJkcyI6ImRlZmF1bHQiLCJjYXJkTGFiZWxzIjoiZGVmYXVsdEdlbmVyaWNzIiwiYW5hbHl0aWNzIjp7InBsYXllcl9jb250ZXh0Ijp7InlsZSI6eyJwdHlwZSI6ImVwcyJ9fX0sInhmcyI6W1siZG93bmxvYWRjb250cm9sIl1dfQ.w2I_koJ1u36_JEYNxLkc0racZXXbsysXcZzV5itvWYA&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "vertical",
"size": "medium"
},
"type": "list"
},
{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"audience": {
"subAccount": false
},
"controls": [],
"filters": [],
"presentation": "cover-strip",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL2FyZWVuYS1yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMuYXBpLnlsZS5maS92MS9yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMvaXRlbS8xLTQxNjg5MjA_bWVkaXVtPWF1ZGlvJmZhbGxiYWNrX2NhdGVnb3J5X3doaXRlbGlzdD0zMS0xLTQiLCJjYXJkT3B0aW9uc1RlbXBsYXRlIjoicmVjb21tZW5kYXRpb25zRm9ySXRlbXMiLCJhbmFseXRpY3MiOnsicGxheWVyX2NvbnRleHQiOnsieWxlIjp7InB0eXBlIjoicmVjIn19fX0.XB9CIToDBO6ld-lw0K_k8n5SA19BipKFKoRSR8hedAY&crop=20&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "horizontal",
"size": "medium"
},
"title": "Kuuntele myös",
"type": "list"
}
],
"slug": "jaksot",
"title": "Jaksot",
"type": "tab"
} |