Card Description: Huostassa-audiodokumenttisarjassa neljä lastensuojelun sijaishuollossa kasvanutta nuorta kertoo kokemuksistaan suomalaisesta lastensuojelusta 2010-luvulla. Järjestelmä, jonka tehtävä on suojella lasta ja tukea tämän hyvinvointia, ei nuorten mukaan toimi. Turvallisen nuoruuden sijaan lapset ovat traumatisoituneet lastensuojelussa kokemastaan kaltoinkohtelusta. "Väkivallalla uhkailua. Riisuttamista. Huutamista. Mattoon käärimistä. Kiinnipitoja. Eristämistä päiviksi huoneeseen, jossa on vain sänky ja matto. Nimen sijasta kutsutaan vain oppilaaksi." "Kukaan ei välitä. Sosiaalityöntekijä tai tarkastajat eivät usko. Ei ole ulospääsyä. Ei tilanteesta, mutta ei laitoksestakaan. Ulkoilla saa vain 15 minuuttia kerrallaan, tai jos ohjaajia huvittaa." "Seinät kaatuu niskaan ja näen harhoja. Mua pidettiin neljän seinän sisällä 49 päivää, koko kesä. 13-vuotiasta lasta! Mietin mitä niin pahaa oon tehny, että oon ansainnu tän?" Nuorten lisäksi sarjassa kuullaan kahta aikuista, jotka ovat olleet töissä lastensuojelulaitoksissa. Ohjaajat kertovat laitoksista säilytyspaikkoina, joiden tavoite ei ole osallisuuteen ja omaan ajatteluun kasvattaminen, vaan ”kauhun tasapainon” säilyttäminen. Huostassa-sarjan puheenvuorot kertovat nuorten ja ohjaajien omien tarinoiden kautta samanlaisista epäkohdista, jotka ovat nousseet viime vuosina useasti julkisuuteen esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuksissa ja raporteissa. Sarjan tekijä Visa Koiso-Kanttila on ansioitunut ja palkittu elokuvaohjaaja, joka on aiemmin tehnyt dokumenttielokuvia ihmisistä, joiden on vaikea saada omaa ääntään kuuluviin. Huostassa on hänen ensimmäinen audiodokumenttiteoksensa. Huostassa-dokumenteissa on sisältöä, joka saattaa järkyttää ja ahdistaa herkkiä kuulijoita. Työryhmä: Ohjaus ja toteutus: Visa Koiso-Kanttila Äänisuunnittelu: Janne Laine Musiikki: Lau Nau (Laura Naukkarinen) Yle-tuottaja: Sakari Silvola Card JSON{
"controls": [
{
"audience": {
"authenticated": false
},
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/controls/play/1-50674128?titleOpt=Kuuntele:+Jakso+1&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"tag": "play",
"type": "reference"
},
{
"audience": {
"authenticated": true
},
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/controls/play/1-50674128?titleOpt=Kuuntele:+Jakso+1&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"tag": "play",
"type": "reference"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "series",
"uri": "yleareena://items/1-50674127"
},
"functionality": {
"id": "share"
},
"icon": {
"id": "share",
"version": "1750676272"
},
"style": {
"iconPosition": "left",
"variant": "tertiary"
},
"title": "Jaa ohjelma",
"type": "activator"
},
{
"analytics": {},
"audience": {
"authenticated": false
},
"backgroundColor": "#00000000",
"functionality": {
"id": "login"
},
"icon": {
"id": "icon-favorite-off",
"version": "1750676272"
},
"style": {
"iconPosition": "left",
"variant": "tertiary"
},
"title": "Lisää omalle listalle",
"type": "activator"
},
{
"audience": {
"authenticated": true
},
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/controls/favorites/1-50674127?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"type": "reference"
},
{
"audience": {
"subAccount": false
},
"destination": {
"type": "external-html",
"uri": "https://yle.fi/aihe/a/20-306443"
},
"tag": "link",
"title": "Lastensuojelun asiantuntijat ja Huostassa-sarjan tekijä keskustelevat audiodokumenteista ja lastensuojelusta",
"type": "navigator"
},
{
"audience": {
"subAccount": false
},
"destination": {
"type": "external-html",
"uri": "https://areena.yle.fi/podcastit/1-50667775"
},
"tag": "link",
"title": "Kuuntele keskustelut, joissa asiantuntijat ja Huostassa-dokumenttien tekijä keskustelevat sarjasta ja lastensuojelusta.",
"type": "navigator"
},
{
"audience": {
"subAccount": false
},
"destination": {
"type": "external-html",
"uri": "https://areena.yle.fi/podcastit/1-50692270"
},
"tag": "link",
"title": "Visa Koiso-Kanttila vierailu Puheen Aamussa: Lastensuojelujärjestelmä on jotenkin rikki - hoidetaan oireita, ei syitä",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Huostassa-audiodokumenttisarjassa neljä lastensuojelun sijaishuollossa kasvanutta nuorta kertoo kokemuksistaan suomalaisesta lastensuojelusta 2010-luvulla. Järjestelmä, jonka tehtävä on suojella lasta ja tukea tämän hyvinvointia, ei nuorten mukaan toimi. Turvallisen nuoruuden sijaan lapset ovat traumatisoituneet lastensuojelussa kokemastaan kaltoinkohtelusta. \"Väkivallalla uhkailua. Riisuttamista. Huutamista. Mattoon käärimistä. Kiinnipitoja. Eristämistä päiviksi huoneeseen, jossa on vain sänky ja matto. Nimen sijasta kutsutaan vain oppilaaksi.\" \"Kukaan ei välitä. Sosiaalityöntekijä tai tarkastajat eivät usko. Ei ole ulospääsyä. Ei tilanteesta, mutta ei laitoksestakaan. Ulkoilla saa vain 15 minuuttia kerrallaan, tai jos ohjaajia huvittaa.\" \"Seinät kaatuu niskaan ja näen harhoja. Mua pidettiin neljän seinän sisällä 49 päivää, koko kesä. 13-vuotiasta lasta! Mietin mitä niin pahaa oon tehny, että oon ansainnu tän?\" Nuorten lisäksi sarjassa kuullaan kahta aikuista, jotka ovat olleet töissä lastensuojelulaitoksissa. Ohjaajat kertovat laitoksista säilytyspaikkoina, joiden tavoite ei ole osallisuuteen ja omaan ajatteluun kasvattaminen, vaan ”kauhun tasapainon” säilyttäminen. Huostassa-sarjan puheenvuorot kertovat nuorten ja ohjaajien omien tarinoiden kautta samanlaisista epäkohdista, jotka ovat nousseet viime vuosina useasti julkisuuteen esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuksissa ja raporteissa. Sarjan tekijä Visa Koiso-Kanttila on ansioitunut ja palkittu elokuvaohjaaja, joka on aiemmin tehnyt dokumenttielokuvia ihmisistä, joiden on vaikea saada omaa ääntään kuuluviin. Huostassa on hänen ensimmäinen audiodokumenttiteoksensa. Huostassa-dokumenteissa on sisältöä, joka saattaa järkyttää ja ahdistaa herkkiä kuulijoita. Työryhmä: Ohjaus ja toteutus: Visa Koiso-Kanttila Äänisuunnittelu: Janne Laine Musiikki: Lau Nau (Laura Naukkarinen) Yle-tuottaja: Sakari Silvola",
"image": {
"id": "13-1-50674127-1604401100623",
"version": "1769163709"
},
"labels": [
{
"formatted": "8 jaksoa",
"priority": 0,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "dokumentti",
"priority": 0,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "hyvinvointi",
"priority": 0,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "kriittinen",
"priority": 0,
"type": "generic"
},
{
"formatted": "vakava",
"priority": 0,
"type": "generic"
},
{
"raw": "1-50674127",
"type": "itemId"
},
{
"raw": "world",
"type": "region"
},
{
"raw": "audio",
"type": "mediaType"
}
],
"type": "card"
} |
Tabs Tab 1 of 1 Jaksot Card 1. Punahilkka, osa 1: “Kaikki ajattelivat, että mä oon vaan tyhmä lapsi” Description: 19-vuotias Punahilkka kertoo rankasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, jota hän kohtasi lastensuojelulaitoksissa. Punahilkka ei suostunut alistumaan mielivaltaiseen vallankäyttöön ja ryhtyi tekemään kanteluita henkilökunnan tekemistä pahoinpitelyistä ja väärinkäytöksistä valvoville viranomaisille.
Punahilkan tarina on osa Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-sarjaa. Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-50674128.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50674128"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
},
{
"destination": {
"uri": "https://yleawsaudioipv4.akamaized.net/mediaredirect/78-820537ab13a040d185fc31f77d5922f5.mp3"
},
"icon": {
"id": "icon-download",
"version": "1750676272"
},
"tag": "downloadLink",
"title": "Lataa tiedosto",
"type": "navigator"
}
],
"description": "19-vuotias Punahilkka kertoo rankasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, jota hän kohtasi lastensuojelulaitoksissa. Punahilkka ei suostunut alistumaan mielivaltaiseen vallankäyttöön ja ryhtyi tekemään kanteluita henkilökunnan tekemistä pahoinpitelyistä ja väärinkäytöksistä valvoville viranomaisille.\n\nPunahilkan tarina on osa Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-sarjaa.",
"image": {
"id": "13-1-50674127-1604401100623",
"version": "1769163709"
},
"labels": [
{
"formatted": "27 min",
"raw": "PT1641S",
"rawType": "duration",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "ti 17.11.2020",
"type": "generic"
},
{
"pointer": {
"uri": "yleareena://items/1-50674128"
},
"raw": "PT1641S",
"rawType": "duration",
"type": "progress"
},
{
"raw": "1-50674128",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50674128"
},
"presentation": "onDemandCard",
"title": "1. Punahilkka, osa 1: “Kaikki ajattelivat, että mä oon vaan tyhmä lapsi”",
"type": "card"
} Card 2. Punahilkka, osa 2: “Mulla on ollut vaan niin paha olo, päihteet olivat pakotie” Description: Punahilkka oppi käyttämään huumeita jo teini-ikäisenä muiden laitosnuorten esimerkin kautta. Hän kertoo, kuinka vaikeaa avun saaminen on silloin, kun nuoren pitäisi aloittaa oma itsenäinen elämä 18-vuotiaana.
Punahilkan tarina on osa Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-sarjaa. Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-50674131.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50674131"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
},
{
"destination": {
"uri": "https://yleawsaudioipv4.akamaized.net/mediaredirect/78-1410018bf22d4e1eaa55da41b4530b53.mp3"
},
"icon": {
"id": "icon-download",
"version": "1750676272"
},
"tag": "downloadLink",
"title": "Lataa tiedosto",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Punahilkka oppi käyttämään huumeita jo teini-ikäisenä muiden laitosnuorten esimerkin kautta. Hän kertoo, kuinka vaikeaa avun saaminen on silloin, kun nuoren pitäisi aloittaa oma itsenäinen elämä 18-vuotiaana.\n\nPunahilkan tarina on osa Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-sarjaa.",
"image": {
"id": "13-1-50674127-1604401100623",
"version": "1769163709"
},
"labels": [
{
"formatted": "17 min",
"raw": "PT1074S",
"rawType": "duration",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "ti 17.11.2020",
"type": "generic"
},
{
"pointer": {
"uri": "yleareena://items/1-50674131"
},
"raw": "PT1074S",
"rawType": "duration",
"type": "progress"
},
{
"raw": "1-50674131",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50674131"
},
"presentation": "onDemandCard",
"title": "2. Punahilkka, osa 2: “Mulla on ollut vaan niin paha olo, päihteet olivat pakotie”",
"type": "card"
} Card 3. Hansu-laitosohjaaja: “Mä en saanut edes halata niitä nuoria” Description: Hansu työskenteli ohjaajana koulukodissa, jossa harjoitettiin monenlaista henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Hansu jätti työpaikan, koska ei pystynyt enää hyväksymään siellä vallinnutta kasvatuskulttuuria ja -menetelmiä.
Hansu kertoo siitä, miten narsistinen ja autoritäärinen johtaja pystyi manipuloimaan hänen kaltaisiaan kilttejä ja tunnollisia työntekijöitä siten, että nämä päätyivät tekemään asioita oman moraalin vastaisesti.
Hansun tarina on osa Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-sarjaa. Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-50674132.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
},
{
"analytics": {},
"destination": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50674132"
},
"functionality": {
"id": "queue"
},
"tag": "queue",
"type": "activator"
},
{
"destination": {
"uri": "https://yleawsaudioipv4.akamaized.net/mediaredirect/78-fa8e3b1914fe4701945239be5413d18e.mp3"
},
"icon": {
"id": "icon-download",
"version": "1750676272"
},
"tag": "downloadLink",
"title": "Lataa tiedosto",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Hansu työskenteli ohjaajana koulukodissa, jossa harjoitettiin monenlaista henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Hansu jätti työpaikan, koska ei pystynyt enää hyväksymään siellä vallinnutta kasvatuskulttuuria ja -menetelmiä.\n\nHansu kertoo siitä, miten narsistinen ja autoritäärinen johtaja pystyi manipuloimaan hänen kaltaisiaan kilttejä ja tunnollisia työntekijöitä siten, että nämä päätyivät tekemään asioita oman moraalin vastaisesti.\n\nHansun tarina on osa Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-sarjaa.",
"image": {
"id": "13-1-50674127-1604401100623",
"version": "1769163709"
},
"labels": [
{
"formatted": "22 min",
"raw": "PT1334S",
"rawType": "duration",
"type": "generic"
},
{
"formatted": "ti 17.11.2020",
"type": "generic"
},
{
"pointer": {
"uri": "yleareena://items/1-50674132"
},
"raw": "PT1334S",
"rawType": "duration",
"type": "progress"
},
{
"raw": "1-50674132",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "program",
"uri": "yleareena://items/1-50674132"
},
"presentation": "onDemandCard",
"title": "3. Hansu-laitosohjaaja: “Mä en saanut edes halata niitä nuoria”",
"type": "card"
}
List JSON{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"controls": [],
"cursors": {
"playlist": {
"offset": 0,
"step": 1
}
},
"filters": [],
"presentation": "medium-list",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL3Byb2dyYW1zLmFwaS55bGUuZmkvdjMvc2NoZW1hL3YzL3Nlcmllcy8xLTUwNjc0MTI3L2VwaXNvZGVzP2F2YWlsYWJpbGl0eT1jdXJyZW50Jm9yZGVyPW5hdHVyYWw6YXNjJnByb2dyYW1fdHlwZT1wcm9ncmFtIiwiY2FyZE9wdGlvbnNUZW1wbGF0ZSI6ImVwaXNvZGVzIiwiY2FyZFBvaW50ZXIiOiJkZWZhdWx0IiwiY2FyZENvbnRyb2xzIjoiZGVmYXVsdCIsImNhcmRDYXJkcyI6ImRlZmF1bHQiLCJjYXJkTGFiZWxzIjoiZGVmYXVsdEdlbmVyaWNzIiwiYW5hbHl0aWNzIjp7InBsYXllcl9jb250ZXh0Ijp7InlsZSI6eyJwdHlwZSI6ImVwcyJ9fX0sInhmcyI6W1siZG93bmxvYWRjb250cm9sIl1dfQ.KrKNtXzBy09X5cOl0LFNU08WLAoYx2n-FuNVwTNBagU&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "vertical",
"size": "medium"
},
"type": "list"
} JWT payload{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"cardCards": "default",
"cardControls": "default",
"cardLabels": "defaultGenerics",
"cardOptionsTemplate": "episodes",
"cardPointer": "default",
"source": "https://programs.api.yle.fi/v3/schema/v3/series/1-50674127/episodes?availability=current&order=natural:asc&program_type=program",
"xfs": [
[
"downloadcontrol"
]
]
} Card response meta JSON{
"analytics": {
"context": {
"yle": {
"source_url": "https://programs.api.yle.fi/v3/schema/v3/series/1-50674127/episodes?availability=current&order=natural:asc&program_type=program&fields=!series&offset=0&limit=3"
}
},
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"cardCards": "default",
"cardControls": "default",
"cardLabels": "defaultGenerics",
"cardOptionsTemplate": "episodes",
"cardPointer": "default",
"count": 8,
"expires": "2026-02-23T13:36:56Z",
"limit": 3,
"offset": 0
} Card Lastenkotilapsia Description: Kun lapsi pelkää vanhempiaan Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-4587241.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Kun lapsi pelkää vanhempiaan",
"image": {
"id": "13-1-4587241-1615371949319",
"version": "1769161426"
},
"labels": [
{
"raw": "1-4587241",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "series",
"uri": "yleareena://items/1-4587241"
},
"presentation": "seriesCard",
"title": "Lastenkotilapsia",
"type": "card"
} Card Kelvoton vanhemmaksi Description: Koskettavia tarinoita ennakkoluuloista Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-62169563.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Koskettavia tarinoita ennakkoluuloista",
"image": {
"id": "13-1-62169563-1651043740271",
"version": "1769164916"
},
"labels": [
{
"raw": "1-62169563",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "series",
"uri": "yleareena://items/1-62169563"
},
"presentation": "seriesCard",
"title": "Kelvoton vanhemmaksi",
"type": "card"
} Card Sekopäät Description: Tositarinoita mielen murtumisesta Card JSON{
"controls": [
{
"destination": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"type": "player",
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/players/1-71645092.json?language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"icon": {
"id": "icon-play",
"version": "1750676272"
},
"tag": "play",
"type": "navigator"
}
],
"description": "Tositarinoita mielen murtumisesta",
"image": {
"id": "13-1-71645092-1724753659786",
"version": "1769166007"
},
"labels": [
{
"raw": "1-71645092",
"type": "itemId"
}
],
"pointer": {
"type": "series",
"uri": "yleareena://items/1-71645092"
},
"presentation": "seriesCard",
"title": "Sekopäät",
"type": "card"
}
List JSON{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"audience": {
"subAccount": false
},
"controls": [],
"filters": [],
"presentation": "cover-strip",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL2FyZWVuYS1yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMuYXBpLnlsZS5maS92MS9yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMvaXRlbS8xLTUwNjc0MTI3P21lZGl1bT1hdWRpbyZmYWxsYmFja19jYXRlZ29yeV93aGl0ZWxpc3Q9MzEtMS00IiwiY2FyZE9wdGlvbnNUZW1wbGF0ZSI6InJlY29tbWVuZGF0aW9uc0Zvckl0ZW1zIiwiYW5hbHl0aWNzIjp7InBsYXllcl9jb250ZXh0Ijp7InlsZSI6eyJwdHlwZSI6InJlYyJ9fX19.DTY5BC_t96NDC4bX1-hQa-Q_1hP8ACgOPOpRWCOtpQ8&crop=20&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "horizontal",
"size": "medium"
},
"title": "Kuuntele myös",
"type": "list"
} JWT payload{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"cardOptionsTemplate": "recommendationsForItems",
"source": "https://areena-recommendations.api.yle.fi/v1/recommendations/item/1-50674127?medium=audio&fallback_category_whitelist=31-1-4"
} Card response meta JSON{
"analytics": {
"context": {
"yle": {
"recommendation_id": "7a0ba378-ee93-4d6d-adfa-d5e3685ad732",
"recommendation_method": "production_similar_combined",
"source_url": "https://areena-recommendations.api.yle.fi/v1/recommendations/item/1-50674127?medium=audio&fallback_category_whitelist=31-1-4&offset=0&limit=3"
}
},
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"cardOptionsTemplate": "recommendationsForItems",
"count": 20,
"expires": "2026-02-23T13:45:56Z",
"limit": 3,
"offset": 0
}
Tab JSON{
"content": [
{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "eps"
}
}
},
"controls": [],
"cursors": {
"playlist": {
"offset": 0,
"step": 1
}
},
"filters": [],
"presentation": "medium-list",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL3Byb2dyYW1zLmFwaS55bGUuZmkvdjMvc2NoZW1hL3YzL3Nlcmllcy8xLTUwNjc0MTI3L2VwaXNvZGVzP2F2YWlsYWJpbGl0eT1jdXJyZW50Jm9yZGVyPW5hdHVyYWw6YXNjJnByb2dyYW1fdHlwZT1wcm9ncmFtIiwiY2FyZE9wdGlvbnNUZW1wbGF0ZSI6ImVwaXNvZGVzIiwiY2FyZFBvaW50ZXIiOiJkZWZhdWx0IiwiY2FyZENvbnRyb2xzIjoiZGVmYXVsdCIsImNhcmRDYXJkcyI6ImRlZmF1bHQiLCJjYXJkTGFiZWxzIjoiZGVmYXVsdEdlbmVyaWNzIiwiYW5hbHl0aWNzIjp7InBsYXllcl9jb250ZXh0Ijp7InlsZSI6eyJwdHlwZSI6ImVwcyJ9fX0sInhmcyI6W1siZG93bmxvYWRjb250cm9sIl1dfQ.KrKNtXzBy09X5cOl0LFNU08WLAoYx2n-FuNVwTNBagU&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "vertical",
"size": "medium"
},
"type": "list"
},
{
"analytics": {
"player_context": {
"yle": {
"ptype": "rec"
}
}
},
"audience": {
"subAccount": false
},
"controls": [],
"filters": [],
"presentation": "cover-strip",
"source": {
"authentication": [
"yle-api"
],
"uri": "https://areena.api.yle.fi/v1/ui/content/list?token=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJzb3VyY2UiOiJodHRwczovL2FyZWVuYS1yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMuYXBpLnlsZS5maS92MS9yZWNvbW1lbmRhdGlvbnMvaXRlbS8xLTUwNjc0MTI3P21lZGl1bT1hdWRpbyZmYWxsYmFja19jYXRlZ29yeV93aGl0ZWxpc3Q9MzEtMS00IiwiY2FyZE9wdGlvbnNUZW1wbGF0ZSI6InJlY29tbWVuZGF0aW9uc0Zvckl0ZW1zIiwiYW5hbHl0aWNzIjp7InBsYXllcl9jb250ZXh0Ijp7InlsZSI6eyJwdHlwZSI6InJlYyJ9fX19.DTY5BC_t96NDC4bX1-hQa-Q_1hP8ACgOPOpRWCOtpQ8&crop=20&language=fi&v=10&client=yle-areena-web"
},
"style": {
"image": "1:1",
"layout": "horizontal",
"size": "medium"
},
"title": "Kuuntele myös",
"type": "list"
}
],
"slug": "jaksot",
"title": "Jaksot",
"type": "tab"
} |