Item view 1-65312302

Card

Description: Radion sinfoniaorkesteri äänitti Ernest Pingoud’n sarjan orkesterille La face d'une grande ville (Suurkaupungin kasvot) kapellimestari Leif Segerstamin johdolla vuonna 1977. Pietarissa 1887 syntyneen Ernest Pingoud’n isä oli saksalaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherra. Äiti puolestaan polveutui viipurinsaksalaisesta Sesemannien suvusta. Lapsuuden ja nuoruuden kesät Ernest viettikin Viipurin lähellä Sesemannien Tikkalan kartanossa. Päästyään ylioppilaaksi Pingoud matkusti Leipzigiin, missä hän opiskeli konservatoriossa Hugo Riemannin ja Max Regerin johdolla 1906-1909. Reger piti häntä yhtenä lahjakkaimmista oppilaistaan. Lisäksi Pingoud opiskeli eri yliopistoissa teologiaa, vuoritiedettä, filosofiaa, kielitiedettä, fonetiikkaa ja Saksan kirjallisuutta. Palattuaan Pietariin 1911 Pingoud jatkoi opintojaan keisarillisessa konservatoriossa Anton Rubinsteinin, Nikolai Rimski-Korsakovin ja Aleksandr Glazunovin johdolla. Suorittaessaan asepalvelusta Porissa 1915 Pingoud kohtasi kadulla Nina Rosenlewin. Palveluksen jälkeen hän palasi Pietariin, missä ryhtyi ensi kerran säveltämään teoksia suurelle orkesterille. Sävellystyö jatkui kuumeisesti Pingoud’n paettua vallankumousta Suomeen 1918. Samana vuonna hän meni naimisiin Ninan kanssa. Nuori perhe asettui asumaan aluksi Viipuriin. Jo ensimmäisenä syksynä, 16. marraskuuta 1918 Pingoud piti Helsingissä sävellyskonsertin joka oli hänen ensimmäinen esiintymisensä säveltäjänä Suomessa. Hän johti itse Helsingin kaupunginorkesteria, ja ensimmäisen pianokonserton solistina soitti Ernst Linko. Konsertin ohjelmaa leimasivat kirjalliset aiheet ja symbolismi. Pianokonserton lisäksi kuultiin Prologue symphonique, Danse macabre ja La dernière aventure de Pierrot. Pingoud’n rohkea, radikaali sävelkieli oli järkytys helsinkiläiselle konserttiyleisölle ja arvostelijoille. Vain pianokonsertto edusti ohjelmassa perinteisempää, Lisztiin ja Rahmaninoviin viittaavaa tyyliä. Pingoud’ta kiitettiin siitä, että hän hallitsi orkesterin ilmaisukeinot, mutta moitittiin äärimmäisyyksien tavoittelusta. Kritiikki oli järkytys säveltäjälle, joka oli tottunut avarakatseisempiin musiikkinäkemyksiin. Pingoud ei kuitenkaan lannistunut,vaan järjesti toisen sävellyskonsertin Helsingissä vain kolme kuukautta myöhemmin, 12. helmikuuta 1919. Ohjelmassa oli uutuuksina Un Chevalier sans peur et sans reproche eli Ritari peloton ja nuhteeton ja Mysterium. Kolmannessa sävellyskonsertissa Helsingissä maaliskuussa 1920 kuultiin kantaesityksenä ensimmäinen sinfonia ja runoelma Flambeaux éteints eli Sammuneet soihdut, joka tunnetaan myös nimellä Les aveugles. Neljännen sävellyskonsertin helmikuussa 1922 uutuuksia olivat Profeetta ja toinen pianokonsertto. Vuonna 1922 Pingoud muutti perheineen Turkuun, mutta heti 1922-1923 hän oleskeli pitkään Berliinissä ehkä suunnitellen siirtymistä kokonaan Saksaan. Hän sai valmiiksi kolmannen pianokonserttonsa ja piti 22. maaliskuuta 1923 Berliinin filharmoniassa sävellyskonsertin. Ohjelmaan sisältyi uusi kolmas pianokonsertto solistina Leonid Kreuzer, Ritari peloton ja nuhteeton, ensimmäinen sinfonia, Profeetta ja Danse macabre. Pingoud oli saanut Suomen kansalaisuuden 1918, mutta esiintyi berliiniläisille venäläisenä ja pietarilaisena säveltäjänä. Berliinin konsertti sai hyvän vastaanoton, mutta siitä ei tullut sitä läpimurtoa, jota Pingoud toivoi. Pingoud viihtyi Turussa vain kaksi vuotta. Vuonna 1924 hän muutti Helsinkiin ja alkoi toimia Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä. Huhtikuussa 1924 hän piti Helsingissä viidennen sävellyskonserttinsa ja huhtikuussa 1925 oli kuudennen konsertin vuoro, minkä jälkeen sävellyskonsertteissa seurasi pitkä tauko. Pingoud’n tuottelias kausi orkesterisäveltäjänä oli ohi. Itsenäisessä Suomessa kansallisromantiikka oli edelleen hallitseva tyylivirta. Nuiva suhtautuminen modernismiin, ja ahdasmielinen, suvaitsematon ilmapiiri masensivat Ernest Pingoud’ta. Myös avioero Nina-puolisosta kahdeksan avioliittovuoden jälkeen 1926 oli säveltäjälle kova isku. Hän alkoi lääkitä masennustaan alkoholilla ja huumeilla. Vuonna 1924 Ernest Pingoud ryhtyi Fazerin konserttitoimiston johtajaksi. Intendentin työnsä ohessa hän työskenteli Fazerille vuosina 1924–1931 ja 1935–1937 ja sai kansainvälisillä suhteillaan lukuisat kuuluisuudet tulemaan Suomeen. Välivuosina 1931–1933 Pingoud johti omaa konserttitoimistoaan, jonka puitteissa hän järjesti erityisesti sävellyskonsertteja säveltäjille. Ernest Pingoud oli innokas kulttuurikeskustelija ja musiikkikriitikko. Hän avusti muun muassa sellaisia ruotsinkielisiä lehtiä Svenska Pressen, Nya Tidningen ja Hufvudstadsbladet. Suomessa sairastuttiin 1920-luvun lopulla niin kutsuttuun gramofonikuumeeseen. Kaikkialla kuunneltiin slaagereita, suomeksi levytettyjä “iskusävelmiä”. Ernest Pingoud innostui säveltämään salanimellä Jonny Loke useita shimmyjä ja foxtroteja. Pingoud’n säveltämä ja Väinö Siikaniemen sanoittama Asfalttikukka soi kaikkialla kesällä 1929. Oopperalaulaja Ture Ara lauloi valssin levylle salanimellä Topi Aaltonen. Suurkaupungin kasvot Pingoud sävelsi alun perin balettimusiikiksi, vaikka teoksen ensiesitys 1937 tapahtuikin konsertissa. Teos nähtiin ensimmäisen kerran näyttämöllä Helsingissä 1941. Koreografian esitykseen laati balettimestari George Gé. Musiikintutkija Kimmo Korhonen on kuvannut teosta seuraavasti: “Suurkaupungin kasvot on erilaisia tunnelmia maalaileva sarja, jonka ulottuvuuksia ovat koneromantiikkaa ja futurismia edustavat osat Tehtaita sekä Mainosvaloja, mahlermaisen surumarssin tapaan askeltava Työttömien kulkue sekä öistä ravintola- ja huvielämää kuvaava Valvovat talot valssi- ja tangorytmeineen ja raukean aistillisine pianosooloineen.” Kuvissa: Säveltäjä Ernest Pingoud. Kim Pingoud’n yksityiskokoelma. Bulevardin ja Erottajan kulma yövalaistuksessa vuonna 1930. Museovirasto. Kuvaaja Aarne Pietinen. Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen