Item view 1-50946478

Card

Description: Marraskuussa 1909 laulunopiskelija Wäinö Sola (1883-1961) kuuli Enrico Caruson laulavan ensimmäisen kerran. Paikka oli Berliinin Valtionooppera ja teos Leoncavallon Pajatso: “Ihana ääni, mutta aivan toista kuin grammofonissa,” Sola kirjoitti ystävälleen teatterimies Jalmari Finnelle. Juuri ennen Berliinin matkaa Sola oli tehnyt ensimmäiset omat äänilevytyksensä, eikä kokemus ollut miellyttävä. Vasta 1920-luvulla hän alkoi viihtyä studiossa paremmin: “Vasta radion aikana teki mikrofoni levylle laulamisen mukavaksi. Mikrofonin vastaanottokyky on äärettömän herkkä, ja ääni voidaan koneellisesti vahvistaa minkälaiseksi tahansa. Senpä vuoksi laulajia alkuaikoina kehoitettiin laulamaan tasaisen hiljaa ja löyhäjännitteisesti. Levyttäjä-mekaanikko lisäsi voimanvaihtelut ja värityksen. Parhaiten onnistuivatkin sukupuolettomat tenorilaulajat ja altot, joista ei tiedä ovatko ne mies- vai naisääniä.” Keväällä 1920 Wäinö Sola teki ensimmäisen esiintymismatkansa Amerikkaan. Säestäjäksi lähti mukaan pianisti Ernst Linko. Konserttien järjestäminen tuntemattomalle suomalaislaulajalle oli vaikeampaa kuin Sola oli kuvitellut. Lisäksi amerikansuomalainen sanomalehdistö otti Solan vastaan ristiriitaisin tuntein. Suomen sisällissodasta oli vain kaksi vuotta, ja laulaja oli osallistunut taisteluihin valkoisten puolella. Porvarilliset lehdet olivat Solan vierailusta riemuissaan, kun taas vasemmistolaiset kiehuivat raivosta. Matkan saldo jäi kuitenkin plussan puolelle: “Ennen Amerikasta lähtöämme sain Victor Companyssa laulaa levyyn kymmenen laulua. Kun näistä lauluista maksettiin aika hyvin, saatoin sittenkin olla tyytyväinen matkaani ja hyvillä mielin palata kotimaahan.” Syyskuun lopulla 1925 Wäinö Sola lähti toiselle Amerikan matkalleen. Pianistina toimi tällä kertaa oma poika Pentti. New Yorkin Brooklynin suomalaiselta Imatra-haalilla matka jatkui Massachusettsiin, missä Sola levytti Columbia-yhtiölle. Hän lauloi levylle neljä laulua, joukossa Emil Kaupin Soitin pillillä ja Oskar Merikannon Se rakkaus. Sola pani merkille, että levyttämisessä oli tapahtunut parannuksia ja uusia menetelmiä oli otettu käyttöön. Helmikuussa Philadelphiassa Sola ehti äänitysstudioon toisen kerran. Hän levytti Victor Companylle orkesterin säestyksellä neljä laulua; Rubinsteinin Yön, Massenet’n Elegien, Kuulan Karjapihassa ja Nisosen Kevätlaulun. “Nisosen Kevätlaulu on tyypillinen grammofoniin sopiva laulu. Se on reipas ja heleäsointinen. Sitä ei rasita mikään liika syvämietteisyys. Nisosen tekemä runokaan ei ole mitään elämänkysymystä ratkaiseva, onpahan vain laulamisen iloa uhkuva, aivan lapsellinen, mutta ratkiriemullinen tunteenpurkaus”, Sola arvioi muistelmissaan vuonna 1951. Wäinö Sola olisi halunnut levyttää oman aikansa musiikkia, ja Toivo Kuulan Karjapihassa oli juuri sellainen: “Kuulan Karjapihassa on todellinen humoreski, musikaalinen iloittelu, jonka vapaa runomitta on sävelletty yhtä vapaaseen musikaaliseen muotoon”. Oltuaan yli puoli vuotta Amerikassa Sola vei vaimonsa Ellin vappuna 1926 huvimatkalle Tukholmaan. Matkan todellinen syy oli kuitenkin levytys, joka Solan oli määrä tehdä Skandinavian gramofoniyhtiölle. “Saksassa sattuneiden hälyttävien lakkoyritysten tähden ei sieltä saapunutkaan Tukholmaan teknillistä henkilökuntaa, joten sain palata tyhjin toimin takaisin.” Skandinavian gramofoniyhtiön levytys siirtyi heinäkuulle ja Berliiniin. Sola lauloi Berliinissä levylle 14 laulua: “Laulut olivat kevyen puoleisia, Fazerin Musiikkikaupan ehdottamia. Tukevinta joukossa olivat Järnefeltin Kehtolaulu, Kuulan Tule armaani ja Syystunnelma, Merikannon Oi muistatko vielä se virren ja Klemetin Karjalan marssi. Muista vaikenen.” Kuvassa tenori Wäinö Sola 1920-luvun alussa. Museovirasto. Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen